Paluu psykofyysisen työskentelyn äärelle

Ajatuksia kohtaamisista

Aloitan jälleen vastaanotolla! Töihin paluun äärellä olen pohtinut kohtaamista ja siihen liittyviä kokemuksia. 

Tämän vuoden aikana olen jälleen palannut useasti miettimään, että miksi toisen äärelle asettuminen ja kuunteleminen on monesti niin vaikeaa?

Olen henkilökohtaisesti kohdannut useamman terveydenhuollon ammattilaisen viimeisen vuoden ajan omaan raskauteen ja lapsen terveydentilaan liittyvissä asioissa. Olin useamman kerran itse "potilaan" tai vanhemman roolissa. Yksi asia mihin kiinnitin huomioita joka käynnillä, oli kokemus siitä, miten tulin kuulluksi eri tilanteissa ja kohtaamisissa.

Hoidettiinko vain asia ja tehtiin mittaukset?

Kuunneltiinko minua?

Otettiinko kipuni ja huoleni todesta?

Vastattiinko kysymyksiini aidosti vai sainko vain neuvoja etsiä ohjeita netistä?

Millainen oloni oli käynnin jälkeen?

Miten reagoin kehollisesti?

Uskalsinko sanoa mitä ajattelen?

Uskalsinko näyttää tunteeni, jakaa huoleni ja antaa pelolle tilaa?

Koinko, että kaiken seuraamisen, mittaamisen ja rutiiniasioiden rinnalla kulki myös aito tuki?

Kun minulta kysyttiin, mitä kuuluu, oltiinko valmiita kuulemaan vastaus?

Pelkän puhumisen sijaan, olisiko voinut olla tilaa näyttää ja kokeilla?

Toiset kohtaamiset tuntuivat enemmän rauhoittavilta kuin toiset. Rauha tuntui koko kehossa helpotuksena, huojennuksena ja luottamuksena, että kaikki järjestyy. Kohtaaminen usein joko vahvisti tai heikensi tätä omaa, minussa itsessäni olevaa toivoa.

Kohtaamisella on iso merkitys.

Teki hyvää välillä olla "pöydän toisella puolella."

Näiden muistojen ja kokemusten kanssa jälleen nöyränä jälleen takaisin omalle paikalle terveydenhuollon ammattilaisena.

Toivottavasti osaan kohdata sinut niin, että lähdet kotiin kuulluksi tulemisen kokemuksen, toivon ja luottamuksen kanssa.

🧡 Marjaana